Jäsentiedote

Hyvä STKS:n jäsen,

Valtioneuvoston 16.3.2020 poikkeusolojen johdosta antamien kokoontumisrajoituksia koskevien linjausten johdosta sääntömääräistä kevätkokousta ei voida järjestää yhdistyksemme sääntöjen edellyttämänä ajankohtana toukokuun loppuun mennessä. TSV on ohjeistanut jäsenseurojensa hallituksia tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Yhdistyslaissa ei ole sääntöjä koskien tilannetta, jossa sääntömääräistä yhdistyksen kokousta ei pystytä pitämään kulkutautiepidemian kaltaisista ns. force majeur-syistä määräaikaan mennessä. Siten ei ole myöskään sääntöjä, jotka koskisivat kokouksen peruuttamista. Yhdistyksen hallitus joutui siis harkitsemaan yleiseen vastuuseensa perustuen, kuinka yhdistys toimii tällaisessa tilanteessa. 21.4.2020 yhdistyslakiin on tehty määräaikainen säädös, jonka mukaan yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen voi pitää 30.9.2020 mennessä, vaikka yhdistyksen säännöissä kokoukselle olisi määritelty varhaisempi ajankohta

Suomen tieteellisen kirjastoseuran hallitus on TSV:n antaman aiemman tiedon perusteella 30.3.2020 pitämässään kokouksessa päättänyt, että seura järjestää kevätkokouksen myöhempänä ajankohtana heti, kun se on kokoontumisrajoitusten purkauduttua mahdollista. Yhdistyksemme säännöissä ei ole säädetty mahdollisuutta pitää sääntömääräistä kokousta etäkokouksena.

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja informoimme jäsenistömme välittömästi, kun pystymme määrittämään kokouksen ajankohdan.

Toivotamme jäsenillemme jaksamista ja terveyttä tänä poikkeuksellisena keväänä.

STKS:n hallituksen puolesta

Pälvi Kaiponen pj

Tuula Hurskainen siht.